Tässä nyt toista viikkoa töitä tehdään. Huomenna on työsopimuksen mukaan viiminen päivä mutta niin pääs käymää että sitähän jatketaan vielä 2. tai 3. viikolla!
Eli siis, olen Ruskahovissa töissä ja jos joku ei tiedä mikä se on niin vanhainkodista on kyse :)
 |
| Ruskahovi, 3krs on mun kerros :) |
Oon pääasiassa tehny keittiöhommia (tiskaamista, pöytien kattamista, kahvin keittämistä,
leipien tekemistä jne.) ja sit oon tietty jutustellu asukkaiden kanssa ja käyny niiden kanssa ulkona! Meidän kerroksessa on muihin kerroksiin verrattuna aika huonokuntoista väkeä mut mieleltään on tosi ilosia ja myönteisiä! Niiden kanssa on sitte kiva jutustella, lukea lehteä ja istuskella ulkona! On ihmeellistä tehdä kerrankin sellasta työtä joka oikeesti kiinnostaa ja mikä on samalla hauskaa!
Mulla tietty on vaitiolovelvollisuus niin en kovin tarkasti rupee nyt kertoilee kaikkee! Mut on ihana kattella niitä mummuja ja pappoja kui ilosiks ne tulee ku niiden kanssa juttelee ja pyytää niitä lähtemään sun kanssa ulos! Yks pieni ele voi pelastaa niiden koko loppu päivän! :)
Toki työ tuolla on henkisesti että fyysisesti raskasta mut jotenkin noiden asukkaiden luonne ja ilosuus saa mut unohtamaan työn raskauden! :)
Tää teksti lukee meidän pukuhuoneen seinällä ja joka kerta kun luen ton ni kylmät väreet tulee!
"Tässä on minun testamenttini, minun tahtoni, kirjoitettu paljon nähneenä, täysissä ruumin ja sielun voimissani. Hoitajat, antakaa minun nukkua. Kääntäkää osaston päiväjärjestys päälaelleen, jotta se ei olisikaan lista henkilökunnan tekemiä töitä, vaan se muodostuisi meidän vanhusten oikeista tarpeista.
Märkä jäähtynyt pesulappu kasvoillani aamulla kello 07.26 - onko se tarpeellista? Kyllä minä herään uuteen päivään sitten kun uni loppuu. Ei minulla ole enää kiire minnekkään. Kasvot voi pyyhkiä vaikka illalla, jos se on tarpeellista. Päivät ovat pitkiä.
Jos näen, haluaisin katsella jotain kaunista. Haluaisin ikkunapaikan. Haluaisin nähdä taivasta ja puita. Nähdä vuodenaikojen vaihtuvan.
Jos minulle tuodaan kukkia, laittakaa ne niin että näen, siihen ihan eteeni. Laittakaa siihen myös ne valokuvat, joita laatikkooni kertyy ja lastenlasten piirrustukset. Omaiseni, jos kuulen, niin lukekaa minulle jotain. Vaikka joku runo niistä kirjoista, joita on kotona hyllyssäni. Tai hakekaa kirjastosta äänikirja.
Ja älkääkä unohtako musiikkia! Muistattehan, mitä kotona aina kuuntelin, miten aina huokailitte: "Äiti, ei sitä irlantilaista enää... äiti, älä laita Il Divoa, voi mä en jaksa enää tuota äidin Bachia..." Juuri niitä, laittakaa vaikka kuulokkeet korvilleni, ladatkaa MP3 soitin täyteen lempimusiikkiani ja pyytäkää hoitajia laittamaan ne minulle. Joka päivä. Silloin minulla on aikaa kuunneella, sillä minulla ei ole kiire minnekkään. Tehkää se vaikka en näyttäisi enää ymmärtävän ja muistavan. Ehkä jokin minussa silti muistaa ja löydän sen mistä pidän kiinni, sillä muuten tunnen putoavani.
Älkää uuvuttako itseänne minun hoitamisellani, eläkää omaa elämäänne, älkää minun vanhuuttani. Älkää ottako itseenne jos haukun teidät pystyyn, sillä ehkä minä en ole enää se joka olin, ehkä minä olen jo mennyt. Älkää antako sen joka minä en ole, viedä sitä rakkautta, jolla minä olen teitä rakastanut. Jos olen saanut hoitopaikan, kyllä ne hoitajat minusta huolen pitävät. Älkää syyttäkö heitä, jos karkaan tai putoan sängystä tai kaadun ja murran lonkkani. Sitä sattuu, se on elämää.
Älkää uskoko asiaa tutkimatta, jos haukun hoitopaikkani henkilökuntaa varkaiksi, jos epäilen että he myrkyttävät ruokani tai piilottavat soittokelloni.. Tarkkailkaa minua. Kun se elämän valo on silmistäni sammunnut, älkää pidätelkö. Antakaa minun rauhassa valmistautua, antakaa minun rauhassa kuolla. Älkää vaatiko tutkimuksia, antibiootteja tai ravintoliuoksia suoneen tai suoraan mahalaukkuun. En minä siksi kuole etten syö, minä vain en enää syö koska kuolen.
Mutta jos mahdollista, olkaa siinä lähellä- jos ehditte. Koskettakaa minua. Jos en näe, jos en kuule, jos en muista niin ihoni muistaa.
Koskettakaa minua, koskettakaa sieluani. Näin minä tahtoisin."
Tähän on hyvä lopettaa.
