Lauantai päivä alko upealla ilmalla! Ulkona paisto aurinko ja näytti lämpimältä vaikken ollut ulkona vielä käynytkään! Joskus siinä kymmenen maissa herättiin ja koitin jotain pukea päälle tietämättä ensimmäistä määränpäätämme. Kuitenkin kun astuin ovesta ulos, totesin että olin pukenut liian paljon vaatteita päälle koska ulkona oli hiostavan kuuma. Päätettiin sitten käydä aluksi meillä jotta saisin jotain kevyempää päälle ja päädyin sitten kukalliseen kesämekkoon.
Aluksi suunnattiin kirvatsiin päin. Jotenkin jo arvasin mitä oli tulossa ja arvaus osui oikeaan. Minigolffia! Otettiin sitten se vaiken rata ja uskokaa tai älkää, MINÄ VOITIN! Mahtavan voittofiiliksen kanssa käytiin hakemassa pirtelöt jonka jälkeen suunnattiin keilahallille. Pelivuoro loppui sitten puoli seitsemän aikaa ja vuorostaan Teemun kasvoilla oli leveä hymy. Annoin sen voittaa! ;)
Seuraava kohde oli elokuvateatteri. Päätettiin mennä katsomaan uusin Vares joka alkoi sitten yhdeksän aikaa. Kuitenkin ennen elokuvaa käytiin Amadossa syömässä. Ruoka oli uskomattoman hyväää! Ison pihvin päällä makoili iso pala sulanutta aurajuustoa ja punaviinikastiketta! :) Täydellinen ilta päättyi sitten surkeaan leffaan! Elikkä, leffa ei ollut mistään kotoisin niinkuin ei edellinenkään ollut! Se ei kuitenkaan pilannut mieltä vaan lähdettiin katsomaan ilotulitusta. Ilotulitus oli upea ja tuli aivan mieleen uusivuosi :D Ilta päättyi sitten meille missä istuskeltiin Ranen kanssa ulkona jutellen :)
Joten, suuret kiitokset Teemulle! ♥
Joten, suuret kiitokset Teemulle! ♥
|kännykkälaatu, koska kamera jäi kotiin ); |
Winner ;)